Intersport Kuopio on uusi PSL:n yhteistyökumppani

3.5.2019




Pohjois-Savon Liikunta ja Intersport Kuopio/Brooks ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa Rauhalahti Kuopio Maratonin 7.9 ja seuraavan talven Finland Ice Marathonin.

Intersport Kuopion myymäläpäällikkö Petteri Savolainen kertoo, että juoksu on tärkein ja myynniltään suurin lajimme. Haluamme palvella juoksijoita parhaimmalla ja monipuolisimmalla valikoimalla ja huippuluokan myyntiosaamisella. Siksi yhteistyömme lajin ytimessä ja paikallisen kumppanin kanssa on äärimmäisen tärkeää. Pohjois-Savon Liikunnan ja Kuopion Reippaan järjestämä Rauhalahti Kuopio Maraton on Itä-Suomen suurin vuosittain järjestettävä juoksutapahtuma. Sillä on hyvä maine ja olemme iloisia siitä, että pääsemme mukaan tähän hienoon tapahtumaan.
Pohjois-Savon Liikunnan aluejohtaja Risto Kovanen iloitsee, että uudeksi sopimuskumppaniksi saatiin tunnettu ja luotettava urheilualan toimija, joka on halukas tukemaan laadukkaiden liikuntatapahtumien järjestämistä.